Innostuin tässä pari päivää sitten leipomaan porkkanasämpylöitä. Oikeastaan koko innostus lähti siitä, kun pari viikkoa sitten leipoessa tajusin, että sämpylät kannattaa kohottaa pellillä hyvin ennen paistamista. Aiemmin kohotin kyllä taikinan kunnolla, mutta sämpylöiksi pyörittämisen jälkeen laitoin sämpylät suoraan uuniin. Tuloksena oli maultaan ihan ok, mutta koostumukseltaan huonoja, kovia sämpylöitä. Vasta pyörittelyn jälkeen kohotettuina sen sijaan tuli pehmeämpiä ja kuohkeita sämpylöitä

Leivoin nämä rasvattomaan maitoon (0,5 l.), mukaan raastin 3 isoa porkkanaa. Kuorin ja raastin ensin porkkanat ja lisäsin raasteen maidon joukkoon. Liuotin lämmitettyyn maito-porkkanaseokseen 1 pussin kuivahiivaa ja puolikkaan kasvisliemikuution. Lisäsin vehnäjauhoja vähitellen sen verran että taikina irtosi hieman käsistä. Lisäsin myös 1 rkl öljyä (eli ovat vähärasvaisia). Sitten annoin taikinan seistä hetken liinan alla lämpimässä paikassa ja leivoin sämpylöiksi pellille. Kohotin sämpylöitä pellillä vielä tunnin, jonka jälkeen voitelin ne kananmuna-maitoseoksella. Paistoin 250 asteessa n. 8 minuuttia (isompia sämpylöitä vähän kauemmin).

Harmitti kun ei ollut mitään siemeniä kaapissa, niillä olisi saanut sämpylät koristeltua vähän kauniimman näköisiksi  mutta minkäs teet kun leipomisvimma iskee aina iltaisin siihen aikaan, että kaupat ehtii justiinsa mennä kiinni, eikä ehdi enää hakemaan lisää aineksia

Laitan tähän vielä kuvaa edellisistä sämpylöistäkin, nämä siis ovat ihan vehnäsämpylöitä.

Nuokin on yhtenä yönä leivottu. Tein avomiehelle ylläriksi hodareita evääksi töihin, kun tiesin että on pitkä työpäivä tulossa. Hodarisämpylöitä meillä ei ollut, joten siitä tämä sämpyläinnostus sitten lähti.