Kemutettiin jälleen halloweenia meillä. Aika ei valitettavasti riittänyt ihan sellaisiin tarjoiluihin kuin alunperin olin suunnitellut, mutta jotain sain silti aikaiseksi

Leipomispanostus rajoittui näihin laku- ja suklaamuffinseihin.

Tarjolla oli myös kana-pestosalaattia (joo tiedän, ei kovin halloweenia, mutta hyvää..)

Coktailtikut oli tehty miekka- ja pääkalloaiheisiintikkuihin.

Booli on värjätty sinisellä elintarvikevärillä. Mukit boolikulhon vieressä on koristeltu halloween-aiheisilla tarroilla.

Koristeina oli mm. Herra Hämähäkkejä, sekä kurpitsakoristeita ja lepakoita

Paras puku sekä paras irvistys palkittiin tällaisilla pulloilla. Kyseessä ovat siis salmiakkisnapsipullot, joihin väsäilin itse uudet etiketit

Kemut oli kyllä ihan onnistuneet ja melkein kaikki olivat pukeutuneet halloween-teeman mukaan. Tarjoilutkin teki hyvin kauppansa. Ehkä ensi vuonna taas uudet juhlat, jos silloin olisi vähän enemmän aikaa valmistellakin